Robotiikka

Opetusrobotiikkaa voidaan käyttää hyvänä esimerkkinä oppilaiden kanssa mallintamaan tutkivaa oppimista. Oppilaille voidaan antaa robotiikkalaatikko ja kuvalliset ohjeet vaihe vaiheelta siitä, millaiselta valmiin lopputuloksen tulisi näyttää. Enkenbergin artikkelin mukaan 4-8 hengen ryhmät ovat tavallisimpia yhteisöllisen toiminnan muotoja. Kollaboratiivisessa toiminnassa oppilas joutuu tällöin ottamaan huomioon myös muiden tulkintoja ja käsityksiä ja ottamaan huomioon muiden näkökulmat ja kannanotot asiaan. Mielestämme kuitenkin noin 3 hengen ryhmän toimivat parhaiten yksittäisen robotin rakentamiseen liittyvissä tehtävissä. Tällöin jokainen pääsee vuorollaan toiminnan keskipisteeseen ja kaikkien mielipiteet on vielä mahdollista ottaa huomioon. Yksittäiset oppilaat tai pelkät parit kohtaavat usein ylitsepääsemättömiä ongelmia, mutta jos henkilöitä ryhmässä on kolme, niin ongelmien ratkaisu yhteistuumin on jo paljon helpompaa.

Rakentaessaan robottia omatoimisesti oppilaat kohtaavat ongelmia, jotka saattavat kenties olla ylitsepääsemättömiä. Tällöin tarvitaan opettajan hetkellistä tukea ja vinkkejä, jotta oppilasryhmällä on mahdollisuus päästä eteenpäin. Kuitenkin, mikäli oppilaat malttavat pohtia ongelmaansa eri kantilta ensin keskenään ja jonkin ajan kuluttua keksivätkin ratkaisun omatoimisesti, on oppiminen varmasti mieleenpainuvaa ja kokemuksena rohkaiseva.

Enkenbergin artikkelissa puhutaan myös siitä, miten tietotekniikan sovellukset konkretisoivat oppijalle abstrakteja ilmiöitä. Tämä tulee hyvin esille robotiikan tehtävissä, joissa oppilas pääsee itse ohjelmoimaan rakentamaansa robottia, ja huomaamaan, mitkä asiat vaikuttavat siihen, miten hyvin tai huonosti robotti tottelee ohjelmoijaansa.

Minna-Liisa ja Noora

Lasten nettimaailma

Opettajan täytyy olla ajantasalla lasten nettimaailmasta ja siitä, mitä lapset netissä touhuavat. Opettaja ei ole vastuussa lasten netin käytöstä, mutta hänen tulee seurata kuitenkin heidän käyttämiään pelejä, sovelluksia ym. Sillä opettajan työn yksi perusedellytys on olla kiinnostunut oppilaistaan. Näin ollen on myös hyvä tietää, mitä lapset vapaa-ajalla tekevät. Sen sijaan vanhemmat itse kantavat lapsien vapaa-ajan toiminnasta vastuun.

Parhaimmillaan opettaja voi hyödyntää tietojaan lasten käyttämistä nettisivustoista opetuksessaan ja siten motivoida lapsia. Esimerkiksi jossain sosiaalisen median palvelussa voi omalle luokalle luoda ryhmän, jonne opettaja merkitsee tärkeimmät muistettavat asiat, kuten tulevat kokeet.

Koulussa opettavien asioiden pitäisi olla kiinteästi yhteydessä lapsen omaan kokemusmaailmaan ja elämään. Tämä voi tuottaa opettajalle vaikeuksia, mikäli hän ei tiedä, mitkä asiat kuuluvat tänä päivänä lasten arkeen. Niinpä tietämys lasten netin käytöstä mahdollistaa lapsia kiinnostavan ja motivoivan opetuksen, kun opettaja voi helposti liittää opetusta lasten elämään ja nettimaailmaan. Lisäksi opettaja voi itsekin oppia oppilailta jotain uutta.

Ennen kaikkea opettajan täytyy olla tietoinen edes vähän oppilaiden suosimista nettisivustoista ja peleistä, jotta tietää, mistä lapset puhuvat ja ovat mahdollisesti saaneet vaikutteita.

Noora ja Minna-Liisa

Pedagogiset esimerkit

Pedagogisessa esimerkissä ”Mielikuvitusmatka” oppilaat voivat hyödyntää koulun ulkopuolista tietoa tuomalla kouluun esimerkiksi lomamatkoilta kerättyjä tuliaisia, jotka kuuluvat kohdemaan kulttuuriin. Kuten Oppimisen sillat -kirjan luvussa Tutkiva ja osallistava pedagogiikka korostetaan koulun ulkopuolista oppimista ja sitä, että vapaa-ajalla saatuja tietoja voidaan hyödyntää koulussa. Esimerkiksi oppilas on käynyt edellisenä kesänä Afrikassa lomalla ja tuonut sieltä tyypillisen afrikkalaismusiikki-cd:n. Heidän ryhmänsä mielikuvitusmatka suuntautuu Etelä-Afrikkaan, joten oppilas voi ottaa levyn ja muita matkamuistoja kouluun muille näytettäväksi. Näin ollen lapsille konkretisoituu afrikkalainen kulttuuri. Oppilas saa tämän sovellusesimerkin avulla paljon käytännönläheistä tietoa muista maista, mitä hän saattaa pystyä hyödyntämään myös silloin, jos hän sattuukin matkustamaan kyseiselle alueelle joskus.

Seuraavassa pedagogisessa esimerkissä Uutislähetysten teko hyödynnetään videokameraa. Projektissa jaetaan roolit (kuvaaja, uutistenlukija jne.) oppilaiden omien mieltymysten mukaan. Myös Oppimisen sillat –kirjassa korostetaan osallistavia vuorovaikutustilanteita. Pienryhmien tulisi siis yhdessä keskustellen tehdä työnjako ja ottaa huomioon jokaisen oppilaan mielipide. Projektissa on tärkeää, että oppilaat saavat itse vaikuttaa sen sisältöihin ja uutisten aiheisiin. Lisäksi jokaiselle löytyy kiinnostuksen mukaista toimintaa, esimerkiksi kirjallisesti vahva oppilas voi toimia käsikirjoittajana ja taiteellisesti lahja lavastajana. Uutislähetyksen tekemisen jälkeen oppilas ymmärtää varmastikin paremmin uutisten merkityksen ja niiden tekotavan.

Digikameraa voitiin käyttää arkipäivän vieraskielisten sanojen keräämiseen ottamalla kuvia kylteistä ja mainoksista, jos sana ei ollut suomenkielinen. Sanoja voisi kerätä ryhmittäin ja jokainen ryhmä selvittäisi itse löytämänsä sanojen merkityksen. Artikkelissakin puhutaan yhteistoiminnallisesta oppimisesta, jolloin koko ryhmä on aktiivisessa vuorovaikutuksessa keskenään ja vastuussa oppimisesta. Tämä monipuolistaa yleensä opettajajohtoista opettamista. Jokainen ryhmä siis opettaisi löytämänsä sanat ja niiden merkitykset muillekin, esittelemällä kuvia ja selvitettyään sanat sanakirjojen avulla. Oppilas oppii tämän esimerkin avulla digikameran käyttöä, ja havainnoimaan tuttuja paikkoja kameran takaa uusin silmin. Harjoitus myös auttaa oppilasta hahmottamaan sitä, miten paljon vieraskielisiä sanoja ympärillämme on.

Nauhuria voidaan käyttää historian tunnin yhteydessä: oppilaat suunnittelevat ja nauhoittavat jonkin vanhemman sukupolven edustajan haastattelun, tämä voi olla vaikkapa isoisä tai naapurin vanha rouva. Sovellus kehittää artikkelissakin tärkeäksi korostettua vastuullista toimijuutta. Kehittelemällä haastattelukysymyksiä tai -aiheita itsenäisesti, oppilaat sitoutuvat toimintaan ja prosessista tulee mielekkäämpi. Tarkasteltuaan asiaa omasta lähihistorian perspektiivistä, he eivät vain ajattele oppimaansa asiaa yhtenä irrallisena aiheena, vaan oppivat liittämään sen suurempiin kokonaisuuksiin. Samalla hyödynnetään koulun ulkopuolista oppimista, sillä vastaavaa tietomäärää ei välttämättä ole saatavilla kirjoista. Haastattelun tekeminen nauhurin avulla voi innostaa oppilasta leikkimään toimittajana oloa, ja ehkä hän tulee samalla tallentaneeksi vähän vahingossakin asioita omasta lapsuudestaan, joita on myöhemmin mielekästä kuunnella.

Noora ja Minna-Liisa