keskiviikko 4. huhtikuuta 2012

Tvt koulun arjessa

Koulu kantaa vastuuta lasten tvt-taitojen ylläpitämisessä ja kehittämisessä. Tieto- ja viestintäteknologian täytyy tulla tutuksi oppiaille edes jollain tasolla koulussa. Koulussa täytyisi käydä läpi yleisimmät ja käytetyimmät tvt-sovellukset, kuten tietokoneen, internetin, kameran, videokameran käyttö. Näiden taitojen oppimisesta lapset hyötyvät myöhemminkin, esimerkiksi työelämässä.

Olisi tärkeää sulauttaa tvt:n opetus osaksi eri oppiaineita. Sen ei tulisi olla erillinen oppiaine, mitä se yhäkin joissain alakouluissa on. Tvt-taitoja voidaan kehittää niin äidinkielen tunnilla kuin yhdistettynä matematiikkaankin. Äidinkielen tunnilla voidaan aineiden kirjoittamisen yhteydessä harjoitella tekstinkäsittelyohjelman käyttöä ja kirjoittaa aineet sen avulla siistiksi. Matematiikan tunnilla voidaan tehdä internetistä löytyviä laskuharjoituksia tavallisen oppikirjan tehtävien lisäksi.

Oppilaiden eriyttäminen erilaisten internetin opetusohjelmien avulla on mahdollista: opettaja voi antaa lisätehtäviksi nopeimmille internetistä löytyviä harjoituksia. Myös erityisoppilaille löytyy runsaasti opetuspelejä (esim. Ekapelit) netistä, joiden avulla voidaan tukea lasten oppimista.

Tvt-taitojen opettamiselle voi löytää aikaa juuri integroimalla sitä eri oppiaineisiin ja käymällä eri taitoja läpi muiden oppiaineiden tunneilla. Tieto- ja viestintäteknologialla ei ole määrättyjä viikkotunteja, joten kunkin koulun ja opettajan täytyy itse järjestää tvt-taitojen opettamiselle aikaa mahdollisuuksien mukaan. Ensisijaistahan koulussa tapahtuvassa oppimisessa on kokonaisvaltainen oppiminen eikä yksittäisten, irrallisten taitojen oppiminen.

Noora ja Minna-Liisa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti